16. joulukuuta 2012

Eilen juhlittiin...

...tosin ei tällä kertaa Koutun koulussa. Julian anoppi täytti 60 vuotta ja järjesti isot juhlat kirkonkylällä vanhassa seuraintalossa, ja meidät oli kaikki kutsuttu. Eeva oli käynyt edellisenä päivänä koristelemassa juhlapaikan opiskelijoidensa kanssa. Koristelussa oli metsä-teema, saliin oli tuotu useita kuusia, ja pöydät oli myös koristeltu havuin.
Serkkumme opiskelee parturi-kampaajaksi, ja hän tuli Kouttuun jo päivällä laittamaan meidän kaikkien hiukset. Aamupäivä olikin aika häsläystä, kun koko porukka valmistautui juhliin.

Julia oli etsinyt pitkään äitiysjuhlamekkoa tuloksetta. Sopiva mekko löytyi onneksi omasta kaapista. Vanha mekko somistettiin mustalla satiininauhalla. 
Aura löysi oman helmillä koristellun mekkonsa Berliinistä Humana-second hand -kaupasta, joka on vähän kuin paikallinen UFF. Nora osti pikkumustansa puolestaan Pelastusarmeijan kirpputorilta. Eevan mekko oli yli kymmenen vuotta vanha vintiltä löytynyt 90-luvun kotelomekko.
Sukumme nuorimmainenkin, Jennyn kuopus, pääsi mukaan, vaikkei hän paljon mitään vielä juhlista ymmärtänytkään.
Päivänsankari oli, uskomatonta kyllä, valmistanut juhlaruuat itse. Ruokana oli muun muassa paljon erilaisia salaatteja ja kasvisruokia. Julian appi on innokas metsästäjä ja tarjottu savupeura ja hirvipaisti olivat omaa saalista. Riistasta oli tehty myös hirvilihapullat.

Suklaatryffelikakut olivat Eevan sisaren leipomia. Kakut olivat suussasulavan herkullisia ja näyttävästi koristeltuja. 
Tanssi on päivänsankarin intohimo ja näissä juhlissa tanssittiinkin livebändin tahdissa. Viihdyimme kaikki tanssilattialla, mutta eniten tanssimassa taisi käydä Jennyn keskimmäinen lapsi.
Lahjaksi annoimme yhdessä isommalla porukalla taiteilija Kati Mikolan maalaaman taulun.
Päivänsankarilla on edelleen tallella 5-vuotiaana saatu rakas Elli-nukke. Pohdimme porukalla taulun aihetta ja Elli-nukke ikuistettiin maalaukseen. 

Tänään on hieman väsyttänyt, mutta juhlat olivat erittäin onnistuneet! Seuraavaksi juhlitaankin Koutussa joulua. (Kuvissa muuten vilahtavat myös veljemme Jonas ja Joel.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti