2. helmikuuta 2013

Aura: Sydämentykytystä ja sikaburgereita

Vietimme eilen iltaa Herwoodissa Julian ja Ollin kanssa, jotka olivat saapuneet Turusta viettämään minilomaa tänne pohjoiseen (se oli vitsi). Päätin perjantain kunniaksi haudutella tarjouspossua oikein muhevaksi, ruokablogeissa jo muutaman vuoden pyörineeksi pulled porkiksi. Homma lähti hyvin käyntiin: possu kypsyi kauniisti kolmatta tuntia valurautapadassa. Mutta. Päätimme sitten lähteä käymään avannossa. Jätin possun hautumaan liedelle. Palattuamme naureskelimme jostain kuuluvalle korkealle piipitykselle - "se on varmaan meidän palohälytin". Ja niinhän se olikin. Ylös päästyämme asunto oli savuinen ja paloauto oli jo karauttanut pihaan. Onneksi kuitenkaan mitään ei sattunut ja savukin saatiin nopeasti pois tuulettamalla. Palomiehetkin naureskelivat ja sanoivat että "nää on näitä perinteisiä", koiraakin kävivät rapsuttamassa - tai yrittivät ainakin. 

Kärtsänneestä lihasta, ylimääräisistä sydämentykytyksistä (sekä omista että naapurin mummon) sekä vienosta savun hajusta huolimatta lihasta tuli erinomaista. Riivin lihan ja sekoitin sen kanssa Helsingin Sanomien reseptin mukaan itse kokoon keittämäni tulisen bbq-kastikkeen. Lihan kanssa tarjosin itsetehtyjä hampurilaissämpylöitä, coleslawta, ananasrenkaita sekä salaatinlehtiä ja cheddarjuustoa.
Yhdistelmä (jota tosin on jo testattu kertaalleen kaveriporukan kesämökkireissulla) on niin maistuva että se vie kielen mennessään. Liha hupeni vuoasta aikamoista vauhtia, kuin myös coleslaw. Bbq-kastikkeesta kannattaa tehdä tulinen, coleslaw'n majoneesi taittaa sen kipakkuutta hyvin.

Tarinan opetus: Älä jätä liedelle mitään yksinään, tarkista palohälyttimen paristot ja muista tehdä pulled porkia!

1 kommentti:

  1. Kommelluksista huolimatta hampurilaiset ja seura olivat erinomaisia, kuin myös aamupalaksi nautittu feta-paprikamunakas! Kiitos Aura ja Joel!

    VastaaPoista