1. maaliskuuta 2013

Joelin synttärit

Vietimme viime viikonloppuna Joelin synttäreitä Koutussa. Joel ja Aura saapuivat Tampereelta ja valmistivat päivän alkuun ensin brunssin koko porukalle. 
Syntymäpäiväsankari sai lahjaksi muun muassa hienon turkulaiselta Mimmin kirppikseltä löytyneen kolmiulotteisen susikortin. Sankari arvostaa!
Kuvassa jälleen syntymäsankari Joel ja suvun nuorin jäsen. Tosin Jennyn vauva luovuttaa kohta asemansa Julian vauvalle.
Brunssi oli jo itsessään tosi kiva, mutta lisäksi meille oli järjestetty metsäretki. Pakkasimme mukaan Jonaksen aiemmin valmistaman herkullisen mausteisen kana-aterian, kuumaa omenakanelijuomaa ja polttopuut ja painelimme metsään.
Jennyn nuorimmainen kulki osan matkasta vaunuissa, mutta hänet siirrettiin metsäosuuden alkaessa kantoreppuun. Kaksi vanhempaa lasta jaksoivat hyvin kävellä koko matkan. Kun väsymys iski, veti mummeli eli Eeva heitä pulkassa. 

Veksi himoitsee nuotiopuita. Niitä olisi kiva jyrsiä tai vielä parempi olisi, jos joku heittäisi niitä ja niiden perässä voisi juosta.
Fannylla on hyvä suojaväri.
Ruoka oli hyvää! Metsässähän kaikki maistuu vielä tuplasti parammalta. Aterimet unohtuivat kotiin, mutta ei se mitään, ruoka meni hyvin alas sormin ja puutikuin. 

Päivä oli tosi kiva, lisää tällaisia!

2 kommenttia:

  1. Juhuu saittepas taas vaan piristettyä mut!
    Viikonloppua!
    t: Noora Kuopiosta

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että piristyit! Hyvää viikonvaihdetta sinne Kuopioon.

    VastaaPoista