19. kesäkuuta 2013

Eeva:Terassin laajennus

Juhannus ja juhlan aihe koittaa taas kahden yön kuluttua ja täällä on  melkoinen hässäkkä. Niin kuin meille usein käy, on oltava joku projekti, joka on saatava valmiiksi juhliin mennessä. Tällä kertaa se on terassin laajennus, jota kyllä suunniteltiin jo hyvissä ajoin, mutta toteutus lykkääntyi ihan viime tippaan. Sateiset ilmat ja työkiireet ovat hyviä selityksiä rakentamisen viivästymiselle. Ja nyt siis jännityksellä odotan, valmistuuko juhlien päänäyttämö juhannusaatoksi. Joistakin pikku yksityiskohdista tosin saatamme joutua tinkimään, mutta haitaanneeko tuo.
Alun perin oli tarkoitus rakentaa erillinen kesäkeittiö, mutta päädyimme lopulta laajennukseen, joka katetaan osittain. Katoksen alle tulee grilli sekä jotain pöytätilaa kokille.
Tässä alkuperäinen terassi uuden uutukaisen pari vuotta sitten. Ja aika monet juhlat tässä on vietettykin!
Laajennus oli ensin tulossa vanhaa terassia hieman alemmas, tähän alakuvassa näkyvään rinteeseen.Muutama ilta meni mittaillessa ja suunnitellessa sopivaa korkeutta ja mitoitusta. Mutta eihän meillä mies tee tällaisia projekteja ilman kunnon piirustuksia, ei tietenkään. Minulle tosin olisi riittänyt ihan vaan luonnos paperin kulmaan mutta hyvähän se on laatia millintarkat piirustukset. Materiaalin menekkikin on vaivatonta määritellä just eikä melkein.


Ensimmäinen suunnitelma, jossa laajennus on vanhaa terassia alempana.

Nyt ollaan tässä pisteessä. Runko on valmiina ja lattian asennus menossa.
Päädyimme lopulta jatkamaan terassia samalta tasolta, missä se aikaisemminkin oli. Saamme nimittäin keittotilan lisäksi hieman lisätilaa kalusteille. Ja erityisesti kunnon aurinkotuoleille, jos tässä nyt mitään aurinkoa ehtii ottamaan.

Pojat ovat onneksi auttamassa rakennuspuuhissa ja heiltä onkin tullut aivan uusia ja mielenkiitoisia näkökulmia terassin sisustamiseen. Toiveissa on ainakin projektori ja valkokangas, jotta voisimme katsella elokuvia myös ulkona. Mikäs siinä, kesä on niin lyhyt, ja eipä tuhraannu leffojen katselemiseen aikaa sisätiloissa.

Mutta nyt pois koneen äärestä ja jatkamaan juhannusvalmisteluja. Turvallista matkaa teille, jotka olette lähdössä tien päälle!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti