14. kesäkuuta 2013

Julia: Nimiäiset

Kaksi viikkoa sitten vietettiin Koutussa poikamme ensimmäistä juhlaa, nimiäisiä. Hänen nimeään emme aio blogissa paljastaa, mutta tässä katsaus juhlista, joita oli juhlimassa lukuisa joukko sukulaisia ja ystäviä.
Pieni päivänsankari oli pukeutunut juhlaan asianmukaisella tavalla: Valkoiseen kauluspaitaan, mustaan rusettiin, äidin ompelemiin mustiin housuihin ja mummin neulomaan harmaaseen pikkutakkiin. Rintataskusta pilkistää vauvan isoisoisoisoisän vanha pitsinen taskuliina.
 Ruokana oli Mirja-mummin ja Olli-isin valmistamaa lohikeittoa, saaristolaisleipää ja leikkeleitä. Kahvin kanssa oli prinssikakkua, jossa oli koristeena jo Jonaksen ristiäisissä koristeena ollut kipsinen poikavauva. Lisäksi tarjolla oli cakepopseja. Tarjoilupöytänä toimi vanha höyläpenkki.


Koristeena juhlatilassa oli kielojen ja kallioimarteiden lisäksi mintunvihreitä ja valkoisia Pom-Pomeja kattoon kiinnitettynä. Ohjeen niihin otimme täältä

Vauvan kummeiksi lupautuivat ystävämme Jasmina ja Lauri sekä Jenny ja Kristian.
Nimenanto tapahtui niin, että Olli piti aluksi tervetuliaispuheen ja kertoi vauvan nimen ja sen taustat. Jasmina ja Lauri lukivat otteen Pikku Prinssi -kirjasta ja Jennyn tytöt lauloivat Peipon pesä -laulun:

Koivun oksaan korkealle teki peippo pesän,
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.
Tiri tiri teijaa, tiri tiri teijaa, lauloi koko kesän.

Muni munat kirjavaiset, niistä pojat kuori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.
Siivet somat, untuvaiset, emo armas suori.

Kävi siinä vierahissa naapurista rastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.
Tule, tule kummiks' peippo pyysi, kernahasti, vastas.

Sitten alkoi laulukoulu, tiri tiri teijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.
Lempeästi kesätuuli peipon lasta heijaa.


Iloiset isoäidit!


 Päivä oli kaunis ja etenkin lapsivieraat viihtyivät paljon ulkona. Meistä oli ihanaa, että myös minun isoäitini ja Ollin isoisä pääsivät vanhainkodista tulemaan mukaan juhlistamaan nimiäisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti