31. heinäkuuta 2013

Aura: Risotto con piselli

Kesä on ruuan kannalta hiukan hankalaa aikaa. Toisaalta kaikki ihanat vihannekset ovat tuoreita ja kotimaiset hedelmätkin alkavat vähitellen kypsyä - toisaalta kuumuus vie ruokahalua eikä oikeastaan ruokaa päivisin tee edes hirvittävästi mieli. Tein tänään kesäpäivän lounaaksi kevyttä (yeah right) hernerisottoa joka vei kielen ja pienen nälän. Lieden edessä joutuu risoton kunniaksi hikoilemaan puolisen tuntia, mutta sitten saakin jo sännätä takaisin parvekkeelle viilentymään.

Resepti on Glorian kuudennesta ruokakirjasta. Tilasin vahingossa Glorian Ruoka&Viinin asuntomessuilla käydessämme enkä oikeastaan ole katunut vahinkoa hetkeäkään. Uudesta lehdestä on tullut testattua ainakin muikkuburgerit ja vadelmasuklaabrownie. Lisäksi olen lukenut lehden varmaan kymmenen kertaa kannesta kanteen. Vähän surullista.

Reseptin yhteydessä lempireseptejään esitellyt Saku Tuominen toteaa, että italialaiset jättävät usein risottonsa suomalaiseen makuun jopa raa'aksi, todella al denteksi. Itse pidän risotoistani eniten hiukan muhjuisina - mutta jokainen tyylillään. Unohdin tuoreet herneet kauppaan joten siksi risottoni näyttää hieman vaatimattomalta. Muista käyttää risottoon vain ja ainoastaan risottoriisiä! Uncle Ben'sin pitkäjyväinen ei valitettavasti kelpaa tähän hätään, basmatista puhumattakaan.

Risotto con piselli eli hernerisotto (4-5 hengelle, reilu annos)
1 l kasvislientä tai vettä (käytin fond du chef -liemimöykkyjä kiireessä)
200 g pakasteherneitä
50 g voita, oivariinia tms. (ei margariinia!)
3-4 pientä sipulia
350 g risottoriisi (arborio tai carnaroli)
n. 1 dl valkoviiniä, pullonjämät käy erittäin hyvin
100 g budjettiin sopivaa kovaa juustoa raasteena (parmesan, pecorino tai grana padano)
suolaa ja pippuria
(200g tuoreita herneitä)
tuoretta basilikaa tai persiljaa

Kiehauta kasvisliemi kattilassa. Ota neljäsosa liemestä erilleen ja soseuta pakasteherneet siihen. Sekoita muun liemen kanssa ja kiehauta. Käytä herneseosta risottoliemenä. Sulata voi pannulla, lisää pieneksi pilkotut sipulit. Kuullota pari minuuttia. Lisää riisi ja sekoita huolella voihin. Lisää valkoviini ja anna haihtua. Lisää kuumaa lientä n. 2 dl kerrallaan huolellisesti sekoittaen, kunnes riisi on kypsää. Tähän kuluu n. 20-25 minuuttia. Älä päästä risottoa silmistäsi hetkeksikään, se on helppo pilata tässä vaiheessa! Lisää mahdolliset tuoreet herneet viisi minuuttia ennen kuin risotto on kypsää.
Lisää risottoon lopuksi juustoraaste ja hienonnettu basilika tai persilja. Tarjoile heti. Halutessasi voit raastaa juustoa vielä annoksen päälle ja ripotella lisäksi hyvää oliiviöljyä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti