23. syyskuuta 2013

Eeva: Synttäribrunssi



Viikonloppuna juhlittiin synttäreitä oikein urakalla. Tähän syksyn alkuun kun osuu monen perheenjäsenen merkkipäivä ja tällä kertaa toimimme tehokkaasti. Yhteisiä juhlia viettivät Nora, Jonas, Aura, Jennyn esikoinen ja puoliso eli viisi kärpästä yhdellä iskulla!

Nuo ristiäisiin tehdyt silkkipaperikoristeet ovat olleet paikallaan koko kesän. Oikeasti en ollut suunnitellut niille sen kummempaa jatkokäyttöä, vaan ihan laiskuudesta johtuen nuo ovat tuonne jääneet. Lisäsimme vain punaisia nauhoja ja sillä mentiin.
Brunssi on osoittautunut mahtavaksi keinoksi hoitaa ruokapuoli viikonloppuisin kun on enemmän väkeä paikalla. Yleensä kaikki kynnelle kykenevät kantavat ruokansa yhteiseen kekoon, tehdään itse tai ostetaan valmista kaupasta. Siinä menee samassa aamupala, lounas ja sillä pärjää pitkälle iltapäivään. Ja nyt siinä samalla hoitui synttärikahvittelutkin.
Nora teki syysjuhliin sopivaa porkkanakakkua ja kvinoasalaattia, josta on hyvää vauhtia muodostumassa suosikkisalaattimme.
Täytyy sanoa, että Ollilla, Julian puolisolla on jauhopeukalo kohdallaan. Porkkanat olivat löytäneet tiensä myös näihin herkkusämpylöihin.
Aura paketoi pilkkumekossaan lahjoja pilkkupaperilla, yksityiskohdat ovat tärkeitä. Jokainen syntymäpäiväsankari sai toki lahjoja, käytännöllisiä ja tarpeellisia.
Testailen tässä Jennyn uutta kameraa. Pieni ja näppärä Canon 15G osoittautui oikein kelpo kameraksi ja nyt Jennykin voi kuvailla paremmin blogijuttuja. Itselläni ei ole kunnon kameraa sillä Joel on hoitanut tuon kuvaamispuolen mallikkaasti. Mutta nyt taitaa olla uuden kameran hankinnan aika. Päivät ja viikot vaan kuluvat sellaista tahtia, että en ole ehtinyt tähän puoleen kovin paljoa keskittyä.
Rennosti ruokalevolla, näitä ei melkoinen meteli haitannut!

Emme me pelkästään syöneet vaan kaunis sää houkutteli myös ulkoiluun. Osa kävi metsässä sienestämässä, tällä kertaa tosin laihoin tuloksin. Lämmitimme myös saunan keskellä päivää, mikä on poikkeuksellista, iltasaunojia kuin olemme.
Yhteisistä juhlista jäi iloinen mieli. Perheen parissa vietetty aika on aina yhtä arvokasta ja siihen ei kyllästy koskaan. Tästä syksystä lähtien olemme miehen kanssa asuneet täällä kahdestaan ja vielä ei oikein olla saatu kunnon tuntumaa hiljaiseloon, sillä sen verran vilkasta täällä on ollut viikonloppuisin. 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia - tunnelman pystyi tavoittamaan...Juhlat ovat niin kivoja..me ihmiset tarvitsemme tätä kaikkea- hälinää ja läheisiä/tuttavia ympärillemme ja vastapainoksi sitten ihan vain sitä rauhaa ja hiljaisuutta.. Toivotan mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne, arki ja juhla on hyvä silloin tällöin erottaa toisistaan ihan myös perhepiirissä ja se onnistuu pienellä lisäpanostuksella. Ja mukavia arkipäiviä sekä juhlahumua myös sinulle syksyyn!

    VastaaPoista